Kuinka suunnitella hyvät nettisivut

Kotisivujen suunnittelu eli web design on kehittynyt viime vuosina valtavasti ja yrityksille kotisivut ovatkin yksi tärkeimmistä kanavista asiakkaiden tavoittamiseen. Kotisivujen suunnittelusta on kirjoitettu paljon ja aihetta tutkitaan erilaisten käyttäjätutkimusten avulla jatkuvasti. Kannattaa siis tutustua aiheeseen ja toimiviin käytäntöihin ennen omien sivujen suunnittelun aloittamista.

Muista nämä kotisivuja suunnitellessa

Pidä huolta, että sivustosi rakenne toimii ja että kaikki sivut on linkitetty johdonmukaisesti. Navigointipalkki tulisi sijoittaa näkyvälle paikalle ja siten, että käyttäjän ei tarvitse sitä etsiä. Ammattimaiset ja luotettavan näköiset sivut saavat kävijät jäämään sivuille. Mikäli sivuillasi on huonolaatuisia kuvia, kirjoitusvirheitä tai asetteluvirheitä, poistuvat kävijät sieltä nopeasti. Siksi kotisivujen luomiseen kannattaa palkata osaava tekijä. Muista myös aina ajatella sivuja kävijäsi perspektiivistä. Vaikka palvelusi ja tuotteesi ovat tuttuja sinulle, saattaa kävijäsi törmätä niihin ensimmäisen kerran sivuillasi. Muista siis aina liittää hyvät ja yksinkertaiset ohjeet ja tuotetiedot sekä asiakaspalvelun yhteystiedot. Myös ulkoasu on todella tärkeä käyttäjäystävällisyyden kannalta. Valitse värit ja fontit, jotka muodostavat yhdessä harmonisen kokonaisuuden ja joiden yleisilme on selkeä.

Hyviä kotisivuja eri aloilta

Eri aloilla on voimassa hyvin erilaiset käytännöt. Esimerkiksi vaatteita ja asusteita myydessä on tärkeää inspiroida asiakasta ja esitellä erilaisia asukokonaisuuksia ja ideoita pukeutumiseen. Muotia nuorille naisille ja miehille myyvä Nelly on suunnitellut sivunsa niin, että ne muistuttavat lähes kiiltävää muotilehteä. Inspiroiville promootiokuville on jätetty paljon tilaa ja samalla vaatteet saavat paljon huomiota mallien yllä. Kuvat on linkitetty kyseiseen vaatekategoriaan ja loput tuotteet löytyvät helposti navigointipalkin avulla. Toinen hyvin suunniteltu sivu on kasinopeleihin keskittyvä Casinoopas.com. Sivusto on rakenteeltaan helppokäyttöinen ja uudet tarjoukset löytyvät nopeasti etusivulta ja navigaatiopalkista. Lisäksi sivuilta löytyy paljon relevanttia tietoa kasinopelaamisesta ja erilaisista tarjouksista. Matkailualalta hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Travellinkin sivusto. Lennot, hotellimajoitukset, vuokra-autot ja kampanjat on jaoteltu hyvin omiin kategorioihinsa ja sivusto on värimaailmaltaan harmoninen. Iloiset matka-aiheiset kuvat piristävät sivua ja saavat ajatukset lomamatkan tunnelmiin. Netissä kannattaa surffailla ja etsiä ideoita omille nettisivuille. Alastasi riippuen löydät varmasti paljon viitteitä siitä, mikä sopii juuri sinun asiakkaillesi.